torstai 31. maaliskuuta 2016

Broileria paholaisen kastikkeella


Pitkästä aikaa päivitystä pukkaa, me ollaan oltu koko perhe angiinassa, itse olen ollut viikon sairaana, viime torstaina nousi kuume ja tänään tein ensimmäisen kerran kunnon ruokaa itse ja käytiin perheen kanssa pienellä lenkillä, heti se pienikin kävely otti keuhkoihin ja laittoi yskittämään. Täytynee keskittyä nyt syömiseen liikunnan sijaan ;)

Paholaisen hillon makumaailmaa lähdin etsimään, ilman hillosokeria. Liivatteella olisi saanut hillomaisen koostumuksen, mutta ei ollut liivatetta kun en ole sitä kahteen vuoteen tarvinnut leipomuksiin, onneksi toimi kastikkeena oikein hyvin! Sain ihanan makeuden ja sopivan tulisuuden, laitoin 2kpl medium chili-pippuria ja ripauksen cayennepippuria. Voisin veikata, että huomenna jäähtyneenä tämä tulee toimimaan aamuisen munakkaan kyytipoikana :) Tämä oli ehkä paras tukkoisen nenän aukaisukeino myös ;) Lapsille tein oman kastikkeen pienemmässä mittakaavassa ja ilman chiliä.


PAHOLAISEN KASTIKE:
2tölkkiä Mutti luomu tomaattimurskaa
2 valtavaa valkosipulinkynttä

2rkl luomu väkiviinaetikkaa
1rkl omenaviinietikkaa
1 iso suippopaprika
1 sipuli pilkottuna
2kpl mietoa punaista chilipippuria
ripaus cayennepippuria
suolaa
mustapippuria
1-2rkl hunajaa

-laita tomaattimurskat kattilaan, pilko sekaan sipuli, valkosipuli ja paprika
-lisää etikka, omenaviinietikka ja hunaja ja keittele kokoon noin tunti.
-Maista sopiva tulisuus ja lisää cayennea tai chilipaprikaa  jos kaipaat tulisempaa, laita hunajaa sen verran millaisen makeuden haluat.
-tarjoile broilerin ja kasvispaistoksen/kasvisriisin kanssa

KASVISRIISI:
3dl basmatiriisiä
6dl vettä
1 parsakaali pieneksi pilkottuna
1 kukkakaali pieneksi pilkottuna

-keitä riisi ja lisää loppuvaiheessa sekaan pilkottu parsa ja kukkakaali, hauduta kypsäksi


KASVISPAISTOS:
1 kesäkurpitsa
1 sipuli
1 suippopaprika
1 porkkana ohueksi suikaloituna/pilkottuna

-paista gheessä/kookosöljyssä, mausta suolalla ja mustapippurilla 


tiistai 8. maaliskuuta 2016

Ihanan helpot kaurarieskat


Aamulla jäi lapsilta niin paljon puuroa yli, että oli sovellettava siitä jotain syötävää ettei hukkaan tarvitse laittaa. Nämä olivat aivan ihania lämpöisinä kun voi sulaa päälle, ei kaivannut mitään leivänpäällisiäkään :)

KAURARIESKAT:
11kpl 

4dl (520g) veteen keitettyä kaurapuuroa
2dl (120g) mantelijauhe
2rkl kookosjauhoja
1 muna
1rkl(14g) psyllium (puhdistamon)
½tl suolaa
½tl leivinjauhe
päälle seesaminsiemeniä

-sekoita kaikki aineet sekaisin
-taputtele pellille rieskoja
-paista uunissa 200c n.20-25min kunnes ova saaneet väriä
- voita päälle ja ääntä kohti :)